Tietosuoja

Henkilötietojen käsittely

Kunta kerää henkilötietoja erilaisten viranomaistehtävien suorittamista varten siinä määrin, kuin se on tarpeellista palvelun tuottamiseksi. Tiedot kerätään eri rekistereihin tietojen käyttötarkoitusten mukaan.

Kunta toimii rekisterinpitäjänä. Rekisterinpitäjän on informoitava rekisteröityjä rekisteröidyn oikeuksista, henkilötietojen käsittelystä ja sen tarkoituksesta. Rekisteröidylle on kerrottava, jos tietoja säännönmukaisesti luovutetaan.

Kunnalla on myös kokonaisvastuu yhteistyötahojensa henkilötietojen käsittelystä.

Asiakkaalla on oikeus milloin tahansa peruuttaa suostumus tietojen käsittelyyn, jos tiedot on kerätty asiakkaalta suostumuksen perusteella. Kunnan palveluista suurin osa perustuu kuitenkin lakisääteisen velvoitteen noudattamiseen tai julkisen vallan käyttämiseen, eikä asiakkaalla tällöin ole oikeutta perua tietojen käsittelyä.

EU:n tietosuoja-asetus

Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (2016/679) ohjaa henkilötietojen käsittelyä. Tietosuoja-asetus on suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä, jota noudatetaan myös kunnan toiminnassa. Tietosuojaperiaatteiden mukaisesti henkilötietoja on:

  • käsiteltävä lainmukaisesti, asianmukaisesti ja rekisteröidyn kannalta läpinäkyvästi
  • käsiteltävä luottamuksellisesti ja turvallisesti
  • käsiteltävä ja kerättävä tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten
  • kerättävä vain tarpeellinen määrä käsittelyn tarkoitukseen nähden
  • päivitettävä aina tarvittaessa – epätarkat ja virheelliset henkilötiedot on oikaistava tai poistettava viipymättä
  • säilytettävä muodossa, josta rekisteröity on tunnistettavissa ainoastaan niin kauan kuin on tarpeen tietojenkäsittelyn tarkoituksen toteuttamista varten

Asiakkaalla on oikeus tietää, mitä tietoja hänestä kerätään. Asiakas voi vaatia tietojen oikaisemista, täydentämistä ja/tai käytön rajoittamista. Asiakas voi pyytää myös selvitystä omien rekisteritietojen käsittelystä

Tietosuojavastaava

Kunnalla tulee olla nimetty tietosuojavastaava, jonka tehtävänä on edistää ja valvoa henkilötietojen lainmukaista käsittelyä. Tietosuojavastaava on myös asiakkaiden/rekisteröityjen käytettävissä, mikäli oma tietosuoja herättää lisäkysymyksiä.

Leppävirran kunnan tietosuojavastaavana toimii kunnansihteeri Anssi Nykänen.

Oikeus valittaa tietosuojaviranomaiselle

Rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle, jos rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä rikotaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta tai kansallisia tietosuojaa ohjaavia lakeja ja asetuksia.

Valvontaviranomaisen yhteystiedot:

Tietosuojavaltuutetun toimisto
PL 800
00531 HELSINKI
Käyntiosoite: Lintulahdenkuja 4, 00530 HELSINKI
Puh. 029 56 66700
tietosuoja(at)om.fi