Etusivu › Kulttuuri ja vapaa-aika › Palkinnot Palkinnot Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan palkinnot: 1) Palkinnot ja summat:500 Kulttuurin ja taiteen palkinto500 Liikunnan ja urheilun palkinto500 Vapaaehtoistyön palkinto500 Kunnia-ammattilainen2 000 Yhteensä 2) Periaatteet:Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan myöntämän palkinnon saaja voi olla teko tai toimija (henkilö, työryhmä, organisaatio), kunnia-ammattilaisessa vain henkilö. Kunnia-ammattilainen valitaan vuorovuosin näiltä toimialoilta: alkutuotanto, teollisuus, palvelut. Samalle toimijalle palkinnon voi myöntää vain kerran. Myönnetyn palkinnon perustelu voi olla joko ajankohtainen merkittävä saavutus tai pitkäjänteisestä toiminnasta palkitseminen. Kuntalaiset voivat ehdottaa palkinnon saajia vuosittain. Ehdotusaikaa on tammi-helmikuu. Ehdotuksissa täytyy olla perustelut sekä palkinnon ehdottajan ja saajaksi ehdotetun yhteystiedot. Lautakunta tekee päätökset palkinnoista kevään kokouksissaan. Kaikki palkinnot jaetaan 4.6. Leppävirta-päivän kotiseutujuhlassa. Lisäksi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta valitsee Leppävirran Vuoden liikuttajan. Palkinnon saaja julkaistaan maakunnallisessa urheilugaalassa kunkin vuoden tammikuussa. Lisäksi lautakunta ehdottaa aktiivisesti paikallisia toimijoita muiden palkintojen, huomionosoitusten ja ansiomerkkien saajiksi (esim. kulttuuri ja liikunta, kotiseututyö). Vuonna 2022 myönnetyt palkinnot Kulttuurin ja taiteen palkinto 2022: Alapihan kartanon ystävät ry. Alapihan kartanon ystävät perustettiin syksyllä 2020 Yhdistyksen tavoitteena oli hankkia Alapihan kartano omistukseensa, pitää kartano yhteisessä yhteisöllisessä omistuksessa ja turvata sen tulevaisuus avoimen kansalaistoiminnan ja pienyritystoiminnan mahdollistajana ja niiden toimintaympäristönä. Tämä kunnianhimoinen tavoite on toteutunut hienosti. Kartanon avajaisia vietettiin noin vuosi sitten. Laaja remontti valmistui ennätysajassa. Toiminnan käynnistyttyä kuntalaiset ja matkailijat ovat saaneet nauttia monipuolisesta kulttuuriohjelmasta: kuvataidetta, musiikkia ja mielenkiintoisia luentoja on riittänyt runsaasti. Lisätietoja: https://alapihankartano.fi/Liikunnan ja urheilun palkinto 2022: Timolan kyläyhdistys ry Timolan kyläyhdistys on profiloitunut aktiivisena ja pitkäjänteisenä kylänsä liikunnan mahdollisuuksien kehittäjänä. Erityisenä perusteluna palkinnolle lautakunta nostaa Soisalo Open Beach volley -tapahtuman. Kyläyhdistyksen ylläpitämä uimarannan alue on ollut viime vuodet työn alla ja sitä on kehitetty alueen ihmisten käyttöön viihtyvyyden ja harrastusmahdollisuuksien osalta. Uimarannan alueella on uinnin lisäksi mahdollista pelata beach volleyta, tennistä ja treenata uudella lähiliikuntapaikalla. Tenniskenttä ja lähiliikunta-alue valmistuivat kesällä 2021. Timolan uimarannalla järjestetään jo kymmenes Soisalo Open Beach Volley tapahtuma. Kyseessä on monipuolinen hyvänmielen kesätapahtuma, jossa pelien yhteyteen on järjestetty erilaista ohjelmaa moneen makuun ja kaikenikäisille. Lisätietoja: https://www.timola.fi/ ja https://soisaloopenbeachvolley.webnode.fi/ Vapaaehtoistyön palkinto 2022: Kari Tossavainen Painiharrastuksen myötä Kari Tossavainen on osallistunut erilaiseen yhdistystoimintaan jo vuosikymmenten ajan. Vantaan Sampo ry oli ensimmäinen kotiseura, jossa Kari Tossavainen on toiminut sekä valmentajana että muissa vapaaehtoistehtävissä. 1999 Kari Tossavainen muutti perheineen Leppävirralle. Täältäkin löytyi painiharrastukselle, erityisesti valmennukselle kotiseura, Sorsakosken Teräs. ”Huttusen Eikka kuuli että olin painilajissa ollut aikaisemmin mukana ja houkutteli seuran toimintaan. Siitä pitäen olen toiminut Sorsakosken Teräksessä. Leppävirralla olen ollut mukana myös Leppävirran Invalideissä (kauemmin kuin jaksan muistaa), Leppävirran Eläkkeensaajissa, Leppavirran Asukasyhdistyksessä ja poliittinen vaikuttaminen ja seurakunnassa toimiminen on ollut myös mukana pitkään. Vapaaehtoistyössä saa olla monipuolisesti ihmisten kanssa tekemisissä, makkaran paistosta vakavampiin keskusteluihin. Nykyisin, erityisesti nyt korona-aikana on paljon ihmisiä jotka ovat vetäytyneet koteihinsa ja voivat kärsiä yksinäisyydestä. Itselle mielekkään vapaaehtoistyön kautta voi löytää mielekästä tekemistä ja hyviä ihmissuhteita elämään. On myös tärkeää tietää, että tehdyllä työllä on merkitystä ihmisille. Erityisesti mieleen on jääneet Invalidimökin kevättalkoot, jossa yhdessä tehdään kesää valmiiksi.” Vapaaehtoistyön lisäksi Kari Tossavainen kertoo harrastavansa kalastamista. Kunnia-ammattilainen 2022: Rauno Miettinen Rauno Miettinen jatkoi kotitilallaan edellisen sukupolven aloittamaa marjanviljelyä vuonna 1998 ja on siitä lähtien kehittänyt ja laajentanut viljelyä ansiokkaasti. Marjatila on Leppävirran suurimpia mansikkatiloja niin hehtaareissa mitattuna kuin myös merkitykseltään, etenkin paikallisen osuuskunnan toiminnassa. Raunon vankka kokemus ja osaaminen marjanviljelyn alalla näkyy hyvän tuloksen omaavassa toiminnassa. Ennen marjatilallisen työtä Rauno Miettinen toimi metsäkoneen kuljettajana ja tätä työtä hän jatkoi vielä ensimmäiset talvet marjatilallisena. ”Viljelyn aloittaminen osui murroskauteen, jossa mansikkalajikkeet uusittiin. Marjojen myyntihinta jäi tuolloin alhaiseksi. Oli ison tilan menot mutta pienen tilan tuotot.” Rauno Miettisen marjatilalla viljelyssä pääsatokasvina on mansikka, mutta tilalla viljellään myös muita erikoiskasveja kuten vadelmaa, hernettä ja härkäpapua, lisäksi viljelykierrossa on viljoja useamman hehtaarin alalla. Miettinen työllistää vuosittain yli sata henkilöä. Marjatilan töiden lisäksi Rauno on ollut aktiivinen Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton Kuopion piirin johtokunnan jäsen jo vuosikymmenen. Leppävirran marjaosuuskunnan jäseneksi Rauno Miettinen liittyi heti viljelijänä aloitettuaan, hallituksen jäseneksi hänet valittiin 1999. Harrastuksille jää aikaa lähinnä talvella, karatea Rauno Miettinen on harrastanut vuodesta 2005, kuntosalillakin ehtii käymään vain talvella. Lisäksi 4.6. kotiseutujuhlassa myönnettiin urheilun erikoispalkinto Otto Inveniukselle. Historiaa Kulttuuripalkinto: luettelo aiemmista palkituista tästä linkistä >> Kunnia-ammattilaisen palkinto on myönnetty vuodesta 1972 lähtien, kunnia-ammattilaisten luettelo tästä linkistä >> Kunnanhallituksen palkinnot Pro Leppävirta -mitali Pro Leppävirta –mitalin myöntää Leppävirran kunnanhallitus. Mitali myönnetään tunnustuksena merkittävistä ansioista Leppävirran kehittämisessä, sen etujen turvaamisessa valtakunnallisissa ratkaisuissa sekä Leppävirran myönteisestä tunnetuksi teosta kansallisella tai kansainvälisellä tasolla.Mitalin ovat saaneet: 1989 Oopperalaulaja Jorma Hynninen (kunnan 350-vuotisjuhlavuosi) 1990 y Hackmann Ab; perusteena yrityksen pitkäaikainen ja monipuolinen vaikutus Leppävirran tunnetuksi tekemisessä ja kehittämisessä. Kuluva vuosi oli Hackman Oy:n 200-vuotisjuhlavuosi. 1992 Muusikko Mikko Perkoila, vuorineuvos Paavo V. Suominen (Huurre Oy) 1999 Rouva Siegrid Mexner, Schwerte (ystävyyskuntatyöstä) 2007 Säveltäjä, muusikko Mikko Kuustonen 2014 Kuvanveistäjä Pekka Kauhanen Mitalista ja sen tekijästä: Pro Leppävirta –mitalin on suunnitellut ja valmistanut kuvanveistäjä Taru Mäntynen. mitali on tyypiltään pienoisveistos, joka on muotoiltu lepänlehden muotoiseksi etusivulla on teksti ”Pro Leppävirta” Leppävirran karttapohjan päällä takasivulla on Leppävirtaa ja sen elinkeinoja kuvaavia symboleja (tehtaanpyörät, hevonen, Joutsentukat – veistoksen naishahmoja). Kuvanveistäjä Taru Mäntysestä lisää Suomen Taiteilijaseuran sivuilta tästä linkistä.