Leppävirran kunta järjesti jääkiekon MM-hopeaa voittaneelle Juha Jatkolalle mitalikahvit

26.08.2022 klo 14:32 | Jaa Facebookiin

Leppävirran kunnantalolle katettiin torstaina 25.8. hopeamitalikahvit leppävirtalaiskasvatti Juha Jatkolan kunniaksi.

Leppävirralla syntynyt ja kiekkouransa Leppävirran Kiekko -75:n paidassa aloittanut Juha Jatkola torjui Suomelle alle 20-vuotiaden jääkiekon MM-hopeaa, Kanadan Edmontonissa pelatuissa alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kilpailuissa. Vuonna 2002 syntynyt Jatkola pelasi turnauksessa kaikkiaan kolme ottelua loistavin tilastoin, torjuntaprosentilla 91,7 ja päästettyjen maalien keskiarvon ollessa 1,96 maalia ottelua kohden. Jatkola nappasi itselleen Suomen ykkösmaalivahdin paikan kisojen välierävaiheessa, kun hän torjui Suomelle finaalipaikan upealla nollapelillä Ruotsia vastaan. 

Kisojen loppuottelussa, vuonna 2002 syntynyt maalivahti tarjosi Suomelle mahdollisuuden taistella voitosta varmalla torjuntatyöskentelyllä, mutta tällä kertaa Nuorten Leijonien kaulaan pudotettiin hopeiset mitalit. Kaudella 2021–2022 ensimmäiset Liiga-ottelunsa KalPa-paidassa pelanneelle leppävirtalaiskasvatille MM-mitali oli uran ensimmäinen. 

”Oli hienoa päästä juhlistamaan Leppävirralta ponnistaneen kiekkolahjakkuuden MM-hopeaa, paljon onnea Juha! Hän on myös mainio esikuva kunnan lapsille ja nuorille. On tärkeää mahdollistaa hyvät harrastusmahdollisuudet kunnan alueella myös tulevaisuudessa.”, kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Ripatti iloitsee.