Yritystoiminnan kehittämisrahasto

1 §  Rahaston tarkoitus

Rahaston tarkoituksena on

  1. aktivoida yrittäjyyttä ja oman yrityksen perustamista paikkakunnalla
  2. auttaa paikkakunnalla toimivia yrityksiä kasvamaan ja kehittymään

2 § Rahaston käyttäminen

Rahaston varojen käytöstä vastaa kunnanhallitus.  Rahaston käytössä tulee soveltaa EU:n valtiontukisäännöksiä. Rahaston varoja voidaan käyttää

  1. kone- ja laitehankintoihin
  2. kehittämisavustuksiin, jotka koskevat yritysten kansainvälistymistä, teknologiatason kohottamista, tuotekehitystä ja yritysyhteistyön kehittämistä
  3. Yrityksen omien toimitilojen rakentamiseen paikkakunnalle mikäli rakentamisen seurauksena nettotyöpaikkalisäys paikkakunnalla on yli 5.

3 § Rahastosta myönnetyn rahoituksen ehdot

Yritykset voivat hakea kehittämisavustusta rahastosta osoittamalla vapaamuotoisen hakemuksen elinkeinoasiamiehelle. Hakemuksen liitteenä tulee olla riittävän kattava projektisuunnitelma ja rahoituslaskelma tai kustannusarvio laitehankinnasta. Avustusta on haettava mieluiten ennen hankkeen aloitusta tai viimeistään sen vuoden aikana, kun hanke tai hankinta on aloitettu. 

Avustus maksetaan todellisten kustannusten perusteella eli yrityksen on esitettävä tositteet ennen maksuunpanoa.  Yrityksen on pyydettäessä toimitettava elinkeinoasiamiehelle selvitykset yrityksen taloudellisesta tilanteesta ja muut mahdolliset avustuspäätökset (ml. selvitys yrityksen saamista de minimis-tuista kolmen viimeisen verovuoden aikana)

Tuen määrä on maksimissaan 20 % hankkeen kokonaiskustannuksista. Euromääräinen minimi tuelle on 10.000 euroa hakemusta kohden ja maksimi 30.000 euroa. Erittäin merkittävissä hankkeissa (huomattavan suuri työllisyysvaikutus alueelle) euromääräinen maksimi voidaan ylittää.  Rahoituksella tulee olla merkittävä vaikutus yrityksen kehittämiseen ja kilpailukykyyn. 

Avustusta myönnetään vain kehittämiseen, jolla on odotettavissa positiivisia vaikutuksia työpaikkojen syntyyn tai niiden säilymiseen paikkakunnalla.  Avustushakemukset käsitellään kunnan kehittämistoimikunnassa, avustuspäätökset tekee kunnanhallitus. 

4 §  Varojen säilyttäminen ja kartuttaminen

Rahaston pääoma on 1.491.612 euroa 1.8.2015. Rahaston varat sisältyvät kunnan rahoitusomaisuuteen. Rahaston pääomalle ei lasketa korkoa. Rahastoa täydennetään tarvittaessa valtuuston erillispäätöksellä.

5 § Rahaston hoito

Rahastoa hoitaa kunnanhallitus ja antaa rahaston käyttöä ja seurantaa täydentäviä ohjeita. Kunnanhallitus raportoi vuosittain valtuustolle rahaston käytöstä.

Kunnalta haettavat kehittämisavustukset pienille ja keskisuurille yrityksille

Rahoitusta myönnetään talousarvion määrärahavarauksen puitteissa. Avustuksen myöntää
elinkeinoasiamies alla mainittujen periaatteiden perusteella. Tuki on valtiotukisäännösten mukaista de
minimis-tukea.