« Kaikki Tapahtumat
Olli Halosen joulukonsertti
Viime vuonna ensimmäistä kertaa omalla joulukonserttikiertueellaan esiintynyt laulaja-lauluntekijä Olli Halonen jatkaa aloittamaansa perinnettä. Hän tuo joulutunnelmaa tänä vuonna kahdeksalle paikkakunnalle. Leppävirran kirkossa Olli Halonen esiintyy ma 21.12.
– Viime vuoden kiertue oli tosi hieno kokemus, ja ihanaa, että tästä tulee joka jouluinen perinne. Kirkoissa oli maaginen tunnelma, ja odotan tämän vuoden keikoilta samanlaista yhdessä rauhoittumista joulunviettoon. Myös tänä jouluna julkaistava uusi joululaulu ”Tavallinen joulu” tuo varmasti uuden tunnelman tähän tulevaan kiertueeseen, Olli Halonen kommentoi.
Joulukiertueella tullaan kuulemaan uuden joululaulun lisäksi sekä klassikkokappaleita että Olli Halosen viime vuonna julkaistun joululevyn lauluja. Konsertit toteutetaan intiimillä kahden muusikon kokoonpanolla, kun Ollin rinnalla säestämässä nähdään Antti Kankkunen.
Konsertin kesto n. 60 min
Liput 37,00 € Liput ja lisätiedot: warnermusiclive.fi/ollihalonen