« Kaikki Tapahtumat
Tule kuuntelemaan vinkit omaan aivoterveyteesi kansankielellä, Aivoliiton kokoamaan tutkimustietoon perustuen. Vapaa pääsy, luennolle ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
Aivot ovat yksilön ja koko yhteiskunnan tärkein pääoma. Pääkoppamme korvaamattomalla kovalevyllä sijaitsee muistimme, oppimiskykymme, luovuutemme, liikkeemme, tunteemme… eli kaikki se, mikä tekee meistä älyllisiä olentoja. Aivoja ihminen tarvitsee vauvaiästä vanhuuteen, jopa 100 vuotta, sillä oppiminen jatkuu läpi elämän. Siitä pitää huolen mm. alati kehittyvä tietoyhteiskunta. Ja mikäpä on oppiessa, jos aivot ovat terveet. Aivosairaudet ovat kuitenkin kalleimpia kansantauteja Suomessa, ja yksilön kannalta jokainen sairastuminen on myös suuri tragedia. Aivot eivät kulu käytössä – päinvastoin, mutta niitä voi kohdella kaltoin monella tavalla. Suuri osa aivoverenkiertohäiriöistä olisi estettävissä ihmisen omilla valinnoilla. Iloinen asia tässä on se, että aivoterveys ei ole rakettitiedettä, vaan hyvin yksinkertaisia, jokapäiväisiä asioita, joiden kivijalkana ovat uni, liikunta ja terveellinen ravinto.