Leppävirran kunta sai avustuksia lasten- ja nuorten vapaa-ajan toiminnan kehittämiseen

Itä-Suomen aluehallinto virasto on päättänyt myöntää Leppävirran kunnalle 60 000 euron valtionavustuksen Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen lukuvuonna 2023–2024. Harrastamisen Suomen mallin (HSM) tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa, maksuton ja koulupäivän yhteydessä järjestettävä harrastus. Kerhoon osallistuminen on oppilaille vapaaehtoista ja edellyttää yhteiseen toimintaan ja sääntöihin sitoutumista, jotta jokaisella kerhoon osallistuvalla on mahdollisuus harrastaa turvallisessa ympäristössä. Harrastus on maksuton ja vapaaehtoinen. Harrastukset toteutetaan koulupäivän päätteeksi. Perheille HSM-kerhoista tiedotetaan ensisijaisesti oman koulun kautta. Myös kerhojen ohjaajat voivat ottaa yhteyttä. Lisätietoja Harrastamisen Suomen mallista

Kerhotarjonta ja ilmoittautumislinkit lukuvuoden 2022–2023 kerhoihin on toimitettu koulujen kautta. Ilmoittautuminen päättyy 21.5.2023.

Lisäksi Itä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt myöntää Leppävirran kunnalle 6000 euroa valtionavustusta koulujen loma-aikaiseen päiväleiritoimintaan lukuvuodelle 2023–2024. Nuorten palvelut järjestävät tänä aikana kolme maksutonta päiväleiriä monipuolisin sisällöin lukuvuoden kesälomalla, syyslomalla ja hiihtolomalla.

Lisätietoja
Inka Luostarinen, Nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattori
inka.luostarinen@leppavirta.fi
044 790 6092