Kalmalahden venesataman kehittäminen reittien solmupisteeksi -hanke

Hankeaika: 1.5.2015-31.12.2027

Rahoitus: 1 473 680 euroa (omarahoitus 598 314 euroa). Euroopan unionin osarahoittama, myöntäjä: Pohjois-Savon liitto.

Leppävirran kunta aikoo laajentaa ja kehittää Kalmalahden venesatamaa. Suunnitellut rakenteet käsittävät nykyisen venesataman laajentamisen rakentamalla viisi (5) uutta ponttonilaituria, lisäksi nykyistä telarantaa kunnostetaan hankkeen yhteydessä. Hanke käsittää yhteensä neljän 

(4) nykyisen venesataman laiturirakenteen purkamisen sekä niiden välille sijoittuvan rantalaituri rakenteen purkamisen. Lisäksi ranta-alueen nykyiset rantaluiskat verhotaan luiskaverhouksella yhtenäisen yleisilmeen muodostamiseksi. Satama-alueen vesialue ruopataan tasoon, joka mahdollistaa myös suurempien alusten pääsyn Kalmalahteen. 

Hankkeen tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa Kalmalahden ja Unnukan alueen ympäristö matkailuyrityksiä houkuttelevaksi ja toimivaksi liiketoimintaympäristöksi, jossa yritykset menestyvät ja voivat luoda uusia työpaikkoja. Tämä palvelee aluetalouden uudistumisen tavoitetta. Hyvään ja perusteelliseen laadittuun yleissuunnitelmaan nojaten voidaan 

lähteä rakentamaan kestävää, ympäristöasiat huomioivaa ja viihtyisää toimintaympäristöä kasvuhakuisille matkailu- ja hyvinvointipalveluja tarjoaville yrityksille. Suunnitelman mukaisen aluerakentamisen jälkeen Kalmalahden ja Vesileppiksen alueelle odotetaan syntyvän viisi uutta yritystä ja 20 uutta työpaikkaa. Samalla vahvistetaan alueella jo olemassa olevien 80 työpaikan säilymistä. Uudet matkailu- ja palvelualojen liiketoiminta- ja työmahdollisuudet auttavat korvaamaan alueellisesti turvealalta poistuvia elinkeinomahdollisuuksia.