Mahanpuruja muovista kampanja näkyy Leppävirralla ja Varkaudessa elokuussa

kaivonkansi värikkäine maalauksineen

Leppävirran kunta ja Varkauden kaupunki osallistuvat yhdessä Mahanpuruja muovista -kampanjaan 17.–31.8.2026. Kampanjan tavoitteena on herätellä asukkaita suojelemaan ympäristöä roskaantumiselta.

Tupakantumpit ja nikotiinipussit ovat yleisimpiä ympäristöön päätyviä roskia erityisesti taajamissa ja ranta-alueilla. Kampanjassa kuntien kaivonkansia merkitään värikkäillä kalatarroilla, jotka muistuttavat siitä, että sadevesikaivoon heitetty roska voi päätyä vesistöihin ja edelleen kalojen ravinnoksi.

Kampanjaa toteutetaan yhteistyössä Leppävirran kunnan ja Varkauden kaupungin eri toimialojen kanssa. Kalatarrojen asennuksesta vastaavat kuntien teknisten palveluiden työntekijät.

Molempien kuntien nuorisovaltuustot toimivat kampanjan kummeina. Nuoret ovat toteuttaneet yhteistyössä kaksi kampanjavideota, joista ensimmäinen julkaistaan Leppävirran ja Varkauden sosiaalisen median kanavissa 17.8.2026.

Kampanja näkyy myös alueen peruskouluissa. Oppilaille on jaettu ympäristökasvatusmateriaalia, jonka avulla lapset ja nuoret voivat pohtia omia keinojaan vähentää roskaamista ja suojella vesistöjä.

Lisätietoa kampanjasta https://pidasaaristosiistina.fi/tyomme-vesilla-ja-maissa/ymparistokasvatus/mahanpuruja-muovista/

Inka Luostarinen, Nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattori, Leppävirran kunta
044 790 6092, inka.luostarinen@leppavirta.fi

Sari Markkanen, Hyvinvointikoordinaattori, Varkauden kaupunki
0400 178 701, sari.a.markkanen@varkaus.fi