Suomen UNICEF myönsi Leppävirralle toisen Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen

Tiedote 9.6.2026

Leppävirta aloitti Lapsiystävällinen kunta -työn vuonna 2020 ja ensimmäisen tunnustuksen kunta sai vuonna 2023.

Lapsiystävällinen kunta -malli on UNICEFin kunnille tarjoama työväline, joka auttaa kuntaa turvaamaan hyvän lapsuuden erityisesti haavoittuvimmassa asemassa oleville lapsille. Suomesta mallissa mukana on tällä hetkellä 59 kuntaa, ja se tavoittaa 55 prosenttia Suomessa asuvista lapsista. Malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja UNICEFin kansainväliseen Child Friendly Cities -malliin.

Tunnustusta myöntäessään Suomen UNICEF on arvioinut ainoastaan Leppävirran Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelmaan sisältyviä tavoitteita ja toimenpiteitä sekä niiden tuloksia. Suomen UNICEF ei siis ole arvioinut kunnan kaikkea lapsiin ja lapsen oikeuksiin liittyvää toimintaa. Tunnustus ei tarkoita, että työ lapsen oikeuksien hyväksi olisi Leppäviralla valmis, vaan kunta sitoutuu jatkamaan lapsiystävällisyyden kehittämistä ja lapsen oikeuksien toteuttamista.

”Leppävirta on saavuttanut kaikki Lapsiystävällinen kunta -työllensä asettamansa tavoitteet ja tehnyt työtä niin, että toimet jäävät pysyviksi rakenteiksi osaksi kunnan olemassa olevia prosesseja. Lapset ja nuoret ovat päässeet osallistumaan työhön monipuolisesti ja heidän näkemyksensä mukaan osallistuminen on ollut aitoa ja hyvää. Päätöksentekijät ovat ottaneet lasten näkemyksiä huomioon päätöksiä tehdessään. On ollut upeaa nähdä, miten koko kunta on ottanut lapsiystävällinen kunta -työn omakseen”, toteaa Suomen UNICEFin erityisasiantuntija Erika Turunen.

UNICEF kiittää Leppävirtaa seuraavista asioista kunnan Lapsiystävällinen kunta -työssä

Leppävirran strategisissa ja ohjaavissa asiakirjoissa näkyy vahva sitoutuminen lapsen oikeuksien edistämiseen. Leppävirta on tehnyt esimerkillistä työtä lasten osallistamisessa kunnan strategian laadintaan ja näin myös alle 18-vuotiaat ovat päässeet kunnan asukkaina vaikuttamaan kunnan tärkeimpään asiakirjaan.

  • Kunta on kehittänyt tiedon analysointia, jotta eri lapsiryhmien näkemykset ja kokemukset huomioidaan paremmin päätöksenteossa.
  • Tekninen toimi on edistänyt esimerkillisesti lasten osallisuutta kuntaympäristön suunnittelussa, ja yhteistyö lasten ja nuorten kanssa on tuottanut konkreettisia parannuksia.
  • Lapsiystävällinen kunta -toiminta on juurtunut pysyväksi: hyvinvointi- ja kiusaamiskyselyt toteutetaan säännöllisesti ja tietoa hyödynnetään laajasti. Lapset ja nuoret osallistuvat aktiivisesti sekä suunnitteluun että tulkintaan.
  • Lapsivaikutusten arviointi on rakennettu kattavasti sekä rakenteisiin että käytäntöön, ja sen toteutumista seurataan johdonmukaisesti.

Lisätiedot

Leppävirran kunta, Sari Savomaa, sivistysjohtaja, puh. 044 7975 669, sari.savomaa(at)leppavirta.fi

Suomen UNICEF, Erika Turunen, erityisasiantuntija puh. 050 321 8625, erika.turunen@unicef.fi

Suomen UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin digipalvelu