Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut ovat osa kunnan sivistyspalveluja yhdessä koulu- ja varhaiskasvatuspalvelujen kanssa. Osastopäällikkönä toimii sivistysjohtaja. Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja toimii kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen esimiehenä, ostopalvelusopimusten yhteyshenkilönä ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan esittelijänä.
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tehtävänä on tarjota kuntalaisille mahdollisuuksia omaehtoiseen ja ohjattuun hyvinvointia ja elämänlaatua tukevaan toimintaan. Tulosalue kehittää, edistää ja järjestää monipuolista kulttuuri- ja vapaa-ajan tarjontaa koko kunnan alueella. Lisäksi avustuksilla, tiedotuksella ja neuvonnalla tuetaan mm. harrastuksia ja tapahtumia järjestäviä toimijoita. Palveluista osa tuotetaan itse (hallinto, kulttuuri, kirjasto, nuoriso), merkittävä osa ostetaan näiltä toimijoilta:
- Kansalaisopistopalvelut: palvelutuottaja Sisä-Savon kansalaisopisto (vapaa sivistystyö, taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä). Soisalo-opisto tuottaa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän palvelut. Lisäksi lastenkulttuurikeskus Verso tuottaa lastenkulttuuripalveluja kunnan alueella.
- Liikuntapalvelut, liikuntapaikkojen hoito: palvelutuottaja Leppävirran Virkistysuimala Leppäkerttu Oy: Liikuntapalvelut vuosittain päivitettävän palvelusopimuksen mukaisesti. Sopimus on julkaistu liikuntapalveluiden sivulla.
Sekä oma että palvelutuottajien toiminta ja talous raportoidaan lautakunnalle osavuosiraporteissa, jotka julkaistaan lautakunnan pöytäkirjan liitteinä internetissä.
Voit lukea uutiskirjeet seuraavista linkeistä:
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen uutiskirje 1/2025
Voit tilata uutiskirjeen omaan postiisi tästä linkistä
Voit lukea uutiskirjeet seuraavista linkeistä:
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen uutiskirje 1/2024
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen uutiskirje 2/2024
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen uutiskirje 3/2024
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen uutiskirje 4/2024
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen uutiskirje 5/2024
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen uutiskirje 6/2024
Voit tilata uutiskirjeen omaan postiisi tästä linkistä
21 § 5 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätettävät asiat
Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluista sekä vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen
palveluista annetussa lainsäädännössä kunnan päätettäväksi säädetyt muut kuin viranhaltijoiden päätettäväksi siirretyt asiat.
Lautakunnan kokoonpano >>
Lautakunnan kokousten esityslistat ja pöytäkirjat 1.1.2020 alkaen
Yhteystiedot
Ann-Mari Karvinen
Käyntiosoite: Kirjasto, Koulutie 4, 79100 Leppävirta
Postiosoite: Leppävirran kunta, PL 4, 79101 Leppävirta