Tarkastuslautakunta

Leppävirran tarkastuslautakunta

Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Lautakunnan toimikausi on neljä vuotta.

Tarkastuslautakunnan tehtävistä säädetään kuntalain 14 luku 121:ssä.

Tehtävänä on:

  • valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat
  • arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet
  • onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla
  • valvoa kuntalain 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi, 

Lisäksi lautakunta seuraa tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä tilintarkastajien tehtävien suorittamista. Lautakunnan tulee myös huolehtia siitä, että tilintarkastusta varten on riittävät voimavarat sen suorittamiseksi hyvän tilintarkastustavan edellyttämällä laajuudella.

Tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja vastaavat kunnan ulkoisesta valvonnasta. Sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaa kunnanhallitus. (kunnan hallintosääntö luku 9). Arviointikertomukset löytyvät kunnan verkkosivuilta, kuntatalouden alta.