Logokilpailun voitti Annika Juutilainen

12.12.2018 klo 00:00

Leppävirran kunnan logon suunnittelukilpailun järjestäminen päätettiin kunnanhallituksessa alkuvuodesta 2018.

Kaikille avoin kilpailu julistettiin avatuksi Leppävirtapäivien kotiseutujuhlassa 10.6.. Kilpailuaika oli 10.6.- 10.10.2018. Määräaikaan mennessä ehdotuksia tuli 23, suurin osa eri oppilaitosten opiskelijoilta.

Ehdotukset olivat monipuolisia ja kilpailuun osallistuneita kiitetään heidän tekemästään työstä. Arviointityöryhmä käsitteli saapuneet ehdotukset ja kunnanhallitus päätti valita Annika Juutilaisen ehdotuksen kilpailun voittajaksi. Lisäksi palkittiin Minna Jauhiaisen ja Tarmo Majasaaren ehdotukset.
 
Annika Juutilainen on varkautelainen audiovisuaalisen alan osaaja (graafinen suunnittelu, videotyö), tällä hetkellä etsii uutta työtä ja opiskelee ohjelmointia. Koulutus: ylioppilas, media-assistentti, tradenomi.

Mielestäni yksinkertaiset logot ovat tyylikkäitä ja moderneja. Aloitin suunnittelun vertailemalla useiden kuntien tämänhetkisiä logoja. Käytin lopullisessa versiossa Leppävirran logosta jo ennestään tuttua lehtikuviota ja valitsin väriksi sinisen, joka edustaa vesielementtiä. Huomioin myös, että lehtiaihe on helppo animoida ilmestymään, jos sitä suunnitellaan käytettäväksi jossain vaiheessa esimerkiksi markkinointivideoissa.” toteaa Annika kilpailutyöstään.